Hiski The Hovawartin elämää

Moi taas. Jokos sitä on kaipailtu?

Tänään oli taas "normi päivä" aamulla hiukan leikin pienten kaksjalkasten kanssa ja sitten menin päivätyöhöni, vahtimaan linnaketta. Ei tää nyt mikään linna tai linnake ole, mutta tää on mun alue ja täytyy kattoo tän perään hiukan.

Tänään olikin kiva päivä kun emäntä oli kotona. Me tehtiin aamulla yhessä kaivuutöitä. Se yritti epätoivosesti kaivaa jotain juurta ylös ja mä autoin. Olin kyllä aika ylpee kun sain sen ylös ja oikeestaan ilman apuja. Siihen tulee kuulemma kukkapenkki....en olis välttämättä auttanu jos oisin tienny. Kukkapenkki on sellanen paikka, missä kasvaa heinää ja sen päällä ei saa olla. Oon ollu ja saanu huutia. Äijä kun näkee mut kukkapenkissä, se vaan pyytää mut hiljaa pois sieltä eikä kerro emännälle, mut emäntä komentaa mut pois paljo vihasemmin. Ne on varmaan sille jotain reviiri juttuja, ja sen takia mä oon käyny salaa merkkaamassa ne, että naapuritkin tietää et nekin alueet on sitten MUN suojeluksessa. En oo emännälle kertonu että merkkaan ne, se ei ehkä tykkää siitä vaikka sen parasta ajattelenkin.

Tänään etittiin taas mettästä ruokaa. Se on kivaa mä tykkään siitä touhusta ihan mielettömästi.

Äijä käy ensin piilottamassa mettään ruokaa ja sitä me mennään yhessä ettiin sitä. Aina sanotaan että koirat ei muista mihin luunsa kätkee, mut ei kyllä muista tuo äijäkään. Tänäänkin se oli piilottanut sinne pussilisen maksaa ja lihapullia ja mä jouduin ettiin sen. Onneks mä osaan haistella niin hyvin jälkiä, ja löydän aina sen ruuat. Se kutsuu sitä hommaa jälkitreeniksi, joten niin mäkin ja se on siis kivaa. Mä kyllä ihmettelen miks se vie sen ruuan sinne ja käskee mun ettiin sen, kun ei sitten ite kuitenkaan syö niitä??? No ehkä sillä ei vaan oo aina nälkä, mulla on, aika usein. Varsinkin kun on puhe herkuista. Toi ukko on tosi tyytyväinen kun mä löydän ne ruuat, ne on varmaan tosi kalliita, kun niitä pitää ettii koirien kanssa.
Oikeestihan toi sanonta kuuluu kissoen ja koirien, mutta mä en oikeen tykkää kissoista. Meiän nurkissa on pyöriny sellanen musta kissa, jota porukat sanoo että se ei oo kenenkään. Mä sain sen kerran melkein kiinni, mut sitten se teki jotain ihan uskomatonta. SE kiipes puuhun..... miten ihmeessä se pääs sinne??? Mä oon yrittäny ja en mä pääse. Toki ei mua olekkaan ikinä kukaan hirmu pelottava ajannu takaa. Ok mä siis opetin kissalle miten päästään äkkiä puuhun, hyvä senkin on omata sellanen taito.

Äijä kyllä komenti mut sillon heti pois ja toru mua... mä en ymmärrä... täähän on mun piha ja mun kuuluu vahtia sitä. Se vaan selitti että "anna olla, se syö hiiriä". yök mä en välttämättä niitä söis, mä kerran maistoin ja siitä tulikin melkonen episodi. Kyllähän niitä ehkä nälkäänsä vois syödä, mut luulen että lihapullat on parempia. Mun entinen kaveri Arttu mikä asu täällä kerran, se oli tosi kova kaivaan myyriä ja söi ne. Sen takia se varmaan elikin niin pitkään ja oli tosi viisas vanha herra. Mä en syö kun oon jo niin viisas muutenkin.

Mä kuulin äsken että huomenna saatettas jäljestää emäntä mettästä, se on kivaa kanssa.
Se yrittää olla hiljaa etten löytäis, mut mäpä löydän sen. Aina kun löydän sen mä vähän kirputan ja nuolen sitä. Se varmaan tykkää siitä kun se nauraa aina tikahtuakseen ja sen on pakko nousta piilosta. Mut se on palkka sille ja mulle.

Kerron huomenna lisää, jos on jotain kerrottavaa.

T:
Hiski The Hovawart