maanantai 19. huhtikuuta 2010

kaikenlaista meilläpäin

Morjes taas,
On parissa viikossa hiukan taas tapahtunut. Elämä kulkee polkujaan ja Hiski The Hovawart omiaan :).

ollaan hiukan treenailtu taas tottista ukon kanssa ja Hannan kanssa AGIlityä. Käytiinpä me Hannan kanssa alottamassa semmonen rally-toko urakin. Hiukan haasteellinen laji sinänsä, että mun ei kuulemma kuulu siinä haistella ollenkaan. PAH sanon minä, hoffihan haistelee sillon maata, kun kattoo sen aiheelliseks, eli melkeen aina. Saatiin sieltä 8 pistettä vaille nousutulos, mikä oli ukonkin mielestä ihan hyvä saavutus, kun kumpikaan ei ollu ees nähny lajia ennenkun kisaan mentiin.
Eilen meillä oli koiraklubilla TOTO-juoksu kilpailu, Hanna piti mua kiinni ja ukko juoksi karkuun. Ei oikeen lämmenny tällee Hoffi parhaaseen juoksukuntoon, kun olin autossa ensin yli tunnin. Ei päästy palkinnoille, mutta ei sillä niin väliäkään.

Lauantaina oltiin Hannan kanssa agility kisoissa, ekalla radalla mun lennokkaat hypyt osumatta kontakteihin ja yks kepin ohitus toi 15 virhettä. Toisena olikin ns. hyppyrata... ja Hoffihan hyppää :)
Tuloksena sieltä oli 0 ratavirhettä ja aikaakin jäi melkeen 10 sec. Eli Hanna on vihdoin oppinu menemään yhtähyvin kun Hoffi.... on se taitava ohjaaja.
Kaikki oli tosi ilosia ja kehu mua, vaikka kyllähän mä tiiän miten siellä mennään, mutta kiva kun ovat tyytyväisiä. Mä olin ensimmäinen Tupun kennelin (Hofmarien) nolla tuloksen tehny Hoffi. Eli siis jonkinmoinen uranuurtaja.
Tänään ukko lupaili jotain jälkee alkaa tekeen mun kanssa, on se hienoa että taas mennään ja tehään yhessä. Talvi alkokin jo ottaa hermoon. Mun naisrintamalla on ollu hiljasempaa kun viimevuonna, en tiiä mikä siihen hommaan on menny, mutta olkoon sitten niin.

Mulla on muuten facebookissa oma Fan Club, siinä on jo 59 jäsentä ympäri eurooppaa. oon hirmu ylpee siitä joukkiosta.... nyt oon vaan vähän hämillään, että jos mun pitää alkaa kirjottaa näitä tekstejä kohta englanniks, niin saattaa mennä Hoffillakin tassu suuhun.
Linkki siihen on http://www.facebook.com/?ref=home#!/group.php?gid=115440381801618


Mut ei siinä ihmeempiä, AGI kisoista saa luettua tarkemmin Hannan blogista, mutta speciaali kiitokset annettakoon siltikin vielä Mikkosille (Ritva ja Jukka) avusta kisoissa.

Mutta palataan taas astialle, vaikka tyhjemmällekin......

T:
Hiski The Hovawart

1 kommentti:

Ankka kirjoitti...

"Hanna on vihdoin oppinu menemään yhtähyvin kun Hoffi.... on se taitava ohjaaja."

Kiitos miehet :) !!!