Ei mitään ihmeellistä olla tehty. Hannan kanssa käytiin tuossa muutama viikko sitten liitelemässä yksissä kisoissa. 1 yliaikanolla ja jotain muuta. Ei siis mitään mainittavaa.
Kivaahan tuo tavallaan oli, mutta, eipä nuo maxi kolmosten radat juuri raskaille hoffeille ole rakennettu. Agility ei ehkä se ominaisin laji ole sääntöjensä vuoksi.
Rokka poika paineli ykkösissä hienon nollavoiton Maijan kanssa. Siitä miljoonat onnittelut koko perheelle.
Laku poika kävi luonnetestissä, saaden 157 kokonaispistettä ja mikä tärkeintä, ei yhtään miinusta. Hienot oli ollut irvistykset pojalla, kun uhkaa oli annettu.
Kyllä saa olla tyytyväinen ja ylpeä.
Sen enempiä ei tosiaan olla tehty, ukon kanssa jotain pientä välillä mutta mähän olenkin jo tavallaan osa-aikasella eläkkeellä. Niin se vaan ikää tulee mullekin.
Kyllähän mä vielä jaksan ja juoksen ja touhuan, mutta... Ukkoa lainatakseni "jokainen päivä on suurempi riski jo" ja oikeassahan se on. Mennään ja tehään mitä tehään, mutta eniten koitetaan pysyä terveenä. Eipä tässä enää lihasrevähtymät ja muut parane niinkun ennen, vaikka intoa kyllä piisais. Mutta joo mennään omalla tahdilla ja hauskaa pitäen, mitäpä sitä enää kelleen mitään todistelis? Mulla on kaks vitriinillistä pokaaleja ja ruusukkuita, ja kaikki ei mahtunu edes. on koulutustunnuksia, agi sertejä, RTK-koulareita, C.I.E juliste, jne, jne, jne. Kyllä kai se riittää yhelle koiralle jo. Kyllä me vielä jossain käydään, mutta en tiiä koska ja missä.
Iita se on melkonen elohiiri kanssa. Se loikkii kun kenguru pitkin mäkiä, saas nähä mitä siitä tulee. Vai tuleeko mitään. On siinä potentiaaliakin, mutta .... noh katotaan.
Wilma on ollu oma ittensä, ei onnu eikä mitään, mutta kovahan tuo on sähläämään. Ehkä se oppi käyttään niitä lihaksiaan siellä takapäässä ja kivut on hellittäneet. Hiukan siinäkin on välillä nähtävissä iän tuoma rauhallisuus, mutta aika ohimenevästi.
Sitä näin vanhemmiten oppii arvostamaan sellasta rauhallista ja järkevää menoa ja tekemistä, eikä sähläävää säätämistä. Semmonen hössöttäminen ja turha reuhuaminen ja piipittäminen vie mun ja ukon hermot.
Noh ei tässä kummempia, palataanhan taas astialle, kun keretään.
T:
Hiski The Hovawart
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti